Suomalaiset maisemat ja vahva talkoohenki ovat esillä Italiassa.
Suomen luonnonsuojeluliiton ja VR:n yhteistyöhanke Matkalla maisemaan luonnollisesti voitti Suomen parhaan maisemahankkeen tunnustuksen vuonna 2010. Nyt hanke on mukana Italian Sardiniassa 3.-5.6. järjestettävässä seminaarissa, jossa vuosien 2008-2011 kansalliset voittajahankkeet esittäytyvät.
Hanke sai kunniamaininnan Suomea Euroopan neuvoston kilpailussa maisemapalkinnosta vuonna 2010.
"Suomalaisia perinnemaisemia luonnehtivat vuodenaikojen vaihtelut ja kesän lyhyt, mutta runsas kukkaloisto. Lisäksi maamme perinnemaisemat ja muut kulttuuriympäristöt ovat elinympäristöjä neljännekselle maamme uhanalaisista eliölajeista", kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton aluepäällikkö Hannu Klemola.
Sadan vuoden takaisista perinnemaisemista on jäljellä enää vain vaivainen yksi prosentti.
Suomen luonnonsuojeluliiton ja VR:n hankkeessa on hoidettu kymmeniä perinnemaisemia, radanvarsien uhanalaisten lajien elinympäristöjä sekä muita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ympäristöjä 70 paikassa.
Kohteita on ollut ympäri Suomen. Hoitotyö jatkuu viidellä kummikohteella vuoden 2013 loppuun. Kummikohteet ovat Salon Kirjolanmäki, Keuruun Haapamäen asemanniitty, Ylivieskan Vähäkangas, Liperin Viininmäen aseman radanvarsiniitty sekä Keminmaan kirkkojen niityt.
Suomen yhtenä erikoispiirteenä tulee esille vahva talkooperinne.
"Satojen vapaaehtoisten talkootyöpanos juontaa juurensa suomalaisten rakkaudesta ja kiinnostuksesta ympäristöömme", Klemola muistuttaa.


Kirjoita artikkelille ensimmäinen kommentti.