Vaikka alla ei olisi oikeaa hevosta, ei hätää, keppihepallakin voi kokea vauhdin hurman.
Perjantaina 25.5 klo 18 Lempäälässä, Innilän ratsastuskentällä järjestetään perinteiset keppishevosratsukkojen kilpailut.
Pirkkalan-Lempäälän 4H ry:n toiminnanjohtajan Riina Markkolan mukaan ilmoittautumisia on tullut ennätysmäärä tänä vuonna.
”Kisat ovat järjestyksessään neljännet ja suosio on kasvanut koko ajan. Veikkaan tällä kertaa sadan keppihevosen rajan menevän rikki jo ennakkoon ilmoittautuneiden perusteella, kisapaikalla voi vielä ilmoittautua”, Markkola sanoo Kantri-lehdelle.
”Kilpailusta on tullut tärkeä tapahtuma monille perheille. Kaikilla ei ole varaa ratsastaa oikealla hevosella. Monet vanhemmat kyselevät jo kilpailupaikalla, että järjestämmehän varmasti kisat taas ensi vuonna.”
Vaikka kyseessä on leikkimielinen kokoperheen tapahtuma, puitteet ovat lähestulkoon kuin oikeassa esteratsastuskilpailussa. Esteet on rakennettu oikeista hevosesteistä ja suorituksia arvioi oikea ratsastustuomari.Monet keppihevoset loimitetaan ja niillä on oma taluttajansa. Vain haju puuttuu.
Sääntönä on, että kepin on pysyttävä tiukasti jalkojen välissä hypyn aikana.
”Joskus on käynyt niin, että jonkun hevonen on kieltäytynyt ratsastuksesta. Äskettäin kysyttiin, saako seepra osallistua kilpailuun. Kyllä saa”, Markkola naurahtaa.


Kirjoita artikkelille ensimmäinen kommentti.