Tie pohjoiseen -elokuva toteutti ohjaaja Mika Kaurismäen pitkään muhineen idean isän ja pojan suhteesta kertovasta elokuvasta.
Tie pohjoiseen on elokuva, joka itkettää ja naurattaa. Draamakomedian päähenkilön, konserttipianisti Timo Porolan (Samuli Edelmann) elämä on umpikujassa. Eräänä päivänä hän löytää kotioveltaan rähjäisen miehen Leon (Vesa-Matti Loiri), joka paljastuu hänen kateissa olleeksi isäkseen.
Suomen miesnäyttelijöiden ykköskaartiin kuuluvat Vesa- Matti Loiri ja Samuli Edelmann sopivat täydellisesti isän ja pojan rooleihin. Sielunkumppaneiksi tunnustautuvat taitelijat haaveilivat vuosikausia yhteisestä elokuvasta.
Loiri ehti jo vannoa, ettei hän enää koskaan näyttele elokuvassa, mutta pyörsi päätöksensä, kun kuuli Kaurismäen ideasta ja Edelmannin mukanaolosta.
Kaurismäki näkee elokuvan päätähdissä paljon samaa.
”Molemmat ovat oman sukupolvensa tulkkeja. He ovat kokeneet elämässään kovia ja kolkutelleet tiettyjä rajoja. Molemmat ovat kuitenkin selvittäneet ongelmansa ja nauttivat nyt elämästään täysillä.”
Elokuvaa kuvattiin loppukesällä 2011 pääkaupunkiseudulla, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Lapissa. Suomalainen maaseutu näyttäytyy kauniina järvineen ja peltoineen.
”Pohjanmaalla ja Lapissa on paljon lännenelokuvamaisia maisemia, jotka sopivat hyvin juuri tämän elokuvan formaattiin”, Kaurismäki toteaa.
Tie pohjoiseen ei ole Kaurismäen ensimmäinen elokuva, jossa kuljetaan halki Suomen: Myös vuonna 1982 ilmestynyt Arvottomat vei katsojan periferian perukoille.
”Maaseudun murros oli näkyvissä jo Arvottomia tehdessä, mutta nyt muutos on vieläkin totaalisempi. Useimmat maaseudun taajamat näyttävät hyvin samanlaisilta. Vanhoihin keskustoihin on rakennettu laatikkomaisia rakennuksia, jotka ovat aika rumia. Ihmisen kädenjälki näkyy kaikkialla, hyvässä ja pahassa. Onneksi luonto on edelleen kaunis.”
Tie pohjoiseen sai ensi-iltansa 24. elokuuta.
Mika Kaurismäen haastattelu löytyy kokonaisuudessaan elokuun Kantri-lehdestä.


Kirjoita artikkelille ensimmäinen kommentti.