Pulkkamäen kuninkuudesta lasketaan viikonloppuna Saarisellällä. Haussa on myös hullunkurisin pulkka.
Pulkkamäen MM—kilpailut järjestetään tänä vuonna toisen kerran Saariselällä. Tapahtuman odotetaan keräävän paikalle useita satoja pulkanlaskusta kiinnostuneita lapsia ja lapsenmielisiä aikuisia. Leikkimielinen ja vauhdikas kilpailu lasketaan Suomen pisimmässä 1,2 kilometrin mittaisessa pulkkamäessä.
Pohjois- Lapin Matkailu Oy:n toimijoiden keskuudessa heräsi syksyllä 2010 ajatus uusista tapahtumista ja silloin he päättivät hyödyntää olemassa olevaa Suomen pisintä pulkkamäkeä.
Viime vuoden ensimmäisissä MM-kisoissa oli 109 laskijaa ja tänä vuonna tavoitteena on kaksinkertaistaa osanottajien määrä.
”Kisajärjestelyt menivät loistavasti kovasta lumipyrystä huolimatta ja kisa otettiin hyvin vastaan. Palaute niin osallistujien kuin paikallisten asukkaiden puolelta oli hyvin positiivista”, kilpailun tiedottaja Markku Oravainen toteaa.
Oravaisen mukaan paikalle tulee saapua leikkimielellä, mutta itse kisaan tulee osallistua turvallisuusnäkökohdat huomioon ottaen. Kisojen ympärille on järjestetty monenlaista oheistoimintaa.
Tämä vuosi tulee näyttämään Pulkkamäen MM-kilpailujen suunnan. Mäenlaskun ilosanomaa yritetään levittää myös ulkomaille.
”Olemme kutsuneet jo viime vuonna ulkomaisia toimittajia seuraavaan tapahtumaa ja tänä vuonna on esimerkiksi Venäjän Murmanskista tulossa kolmen lehden toimittajat ja valokuvaajatiimit paikalle. Paikalla olevat ulkomaiset matkailijat ovat luonnollisesti tietoisia kisasta.”
Hyvä pulkkalaskija osaa lukea kropallaan rataa. Vähäinen tuulenvastus on hyödyksi, joten pulkassa kannattaa olla mahdollisimman matalana. Tasainen lasku ilman suurempia heilumisia auttaa pysymään radalla.
Pulkat kisaavat sekä nopeudessa että kauneudessa. MM-sarjoissa lasketaan tehdasvalmisteisella Orthex-pulkalla, jonka kilpailijat myös saavat omakseen.
Tuunaa pulkka – sarjassa puolestaan kukin kilpailija voi itse suunnitella ja rakentaa oman laskuvälineensä. Sykähdyttävin pulkka palkitaan.
”Viime vuonna erään kilpailijan gorilla-asu herätti ansaittua huomiota, samoin kuin morsiuskelkka”, Markku Oravainen muistelee mieleenpainuvimpia pulkka-kummajaisia.
Pulkkamäen-MM järjestetään 8.-10.3. Torstaina aloitellaan vapailla harjoituksilla ja avajaisilla, perjantaina ovat vuorossa karsinnat ja lauantaina lasketaan finaalit. Kisat kruunaa päätösjuhla ja palkintojen jako lauantai-iltana.

