Petra Olli vie suomalaista naispainia maailmankartalle

Ajassa
29.09.2011 10:38
Tekstin koko: A A A
Kantri tammikuu 2011.

Petra Olli, 17, kuuluu nuoresta iästään huolimatta suomalaisen naispainin uranuurtajiin. Lappajärven Veikkoja edustava tyttö saalisti päättyneellä kaudella kolme arvokisamitalia.

Olli voitti kesäkuussa Serbiassa juniorien Euroopan mestaruuden 51 kg:n painoluokassa. Voiton arvoa lisää se, että kisat oli tarkoitettu alle 21-vuotiaille. Olli paini kisojen nuorimpana osanottajana erikoisluvalla.
Elokuussa hän saavutti Varsovassa kadettien EM-kilpailuista sarjan 52 kg hopeaa. Pari viikkoa myöhemmin Olli paini Unkarissa kadettien MM-kilpailuista pronssimitalin.

”Kausi meni paremmin kuin odotin. Tästä on hyvä jatkaa, kun tiedän painivani hyvällä tasolla ja mitä parannettavaa minulla on. Jatkossa harjoittelu kovenee ja tavoitteenani on päästä aiempaa enemmän ulkomaille kisaamaan ja treenaamaan”, Petra Olli kertoo Kantrin verkkolehdelle.

Naispainin ensimmäinen SM-kilpailu järjestettiin vuonna 1999. Olli haluaa tehdä naisten painia tunnetummaksi Suomessa.

”Vielä ei ole pahemmin sponsoreita näkynyt”, hän toteaa.

Kantri kertoi Petra Ollista tammikuun 2011 numerossa. Tuolloin hän haaveili pääsystä Lontoon olympialaisiin vuonna 2012. Tavoite on edelleen sama, joskin valmentaja Janne Myllyperkkiön mukaan Olli on parhaimmillaan painijana vuoden 2016 käytävien Brasilian kesäkisojen tienoilla.

Lappajärveläinen elää parhaillaan nuoren urheilijan unelmaa ja saa matkustella ympäri maailmaa. Olli kuitenkin toteaa, että kilpailumatkoilla aika kuluu urheilun ympärillä, ei turistirysiä ihmetellessä.

”Olisi kiva kierrellä paikkoja, mutta kun aika ei riitä. Moni on päivitellyt minulle, että sinä se pääset matkustelemaan ympäri maailmaa. Mutta enhän minä ole nähnyt kuin hotelleja ja urheiluhalleja, ja siinä välissä auton ikkunasta jotain”, Olli naurahtaa.

Petra Ollin harjoittelukausi käynnistyy lokakuun alussa. Hän kilpailee seuraavan kerran Juniorien vapaapainin SM-kilpailuissa Kaskisten urheiluhallilla lauantaina 5.11.

Jouni Hirn
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:
VIIKON KYSYMYS

Vietän juhannuksen...

Ääniä yhteensä 78
26%
38%
24%
3%
9%
0 tänään!
Kantri Facebookissa
Käpylehmipojat
Nimipäivä: Siiri
Sääpalvelu