On Elonkerjuun aika

Tarinalaari
15.05.2012 16:42 Kommenteja: 0
Tekstin koko: A A A
elonkerjuu

Juha Lagström tekee debyyttinsä Elonkerjuun keulahahmona.

Elonkerjuu-yhtye päästää faninsa jännityksestä julkaisemalla uuden singlen.

Elonkerjuu esitteli tammikuussa uuden solistinsa Juha Lagströmin. Hän korvasi bändistä häipänneen Lauri Tähkän. Ensi maanantaina 21.5. on mahdollista kuulla, miltä Elokerjuu kuulostaa uuden solistinsa kanssa, kun Viistäköön siipeni maata -niminen single julkaistaan.

Yhtyeen kitaristin Simo Rallin mukaan Elonkerjuu on työstänyt uutta musiikkia siitä hetkestä lähtien, kun Juha löytyi yhtyeeseen. Rallilla, rumpali Lenni Paarmalla sekä Juhalla oli kaikilla pöytälaatikossaan kappaleita, joista he alkoivat etsiä potentiaalisia iskusävelmiä.

"On hauska huomata, että ensimmäinen sinkkumme on myös ensimmäinen biisi mitä aloimme työstää viime syksynä. Hyvin pian sovitusta tehdessä huomasimme, että Elonkerjuuhan on tehnyt ensimmäisen discobiisinsä! Olimme tyytyväisiä. Tässä on jotakin uutta rouheutta. 70- luvun betoninen kivijalka, viettelevä viulu, sähkökitarat kirmaa ja Juhan laulu soi kuulaan komeasti!", Simo Ralli kuvailee tyytyväisenä.

Viistäköön siipeni maata on Simo Rallin säveltämä ja sanoittama, sovituksesta vastaa koko yhtye yhdessä tuottaja Mara Salmisen kanssa.

"Ennen kuin Elonkerjuu teki raakileestani biisin, oli sävel ja muutama avainsana hypähdellyt kielen päällä jo pidemmän aikaa. Uusi alku ja sen tunnelmat saivat laulun loksahtamaan lopullisesti kohdilleen. Mielestäni laulusta kuuluu läpi tekemisen meininki, usko ja periksiantamattomuus, mutta myös viesti: Ei tämä elämä nyt niin kauhian vakavaa ole!, Ralli summaa.

Kokonainen Elonkerjuu-albumi julkaistaan syksyllä. Samalla käynnistyy koko maan kattava kiertue.

Jouni Hirn
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:

Kirjoita artikkelille ensimmäinen kommentti.

VIIKON KYSYMYS

Oletko harrastanut neulomista?

Ääniä yhteensä 104
66%
18%
15%
23 päivän kuluttua!
Kantri Facebookissa
Käpylehmipojat
Nimipäivä: Anita, Anitta, Anja, Anniina, Anette