Harma-yhtye nousi monien yllätykseksi viralliselle albumilistalle.
Kurikkalainen Harma-yhtye esittää tarttuvaa ja monipuolista suomirockia. Yhtyeen huhtikuussa julkaisema Kaihokaupunki – levy debytoi Suomen virallisella listalla sijalla 25. Laulaja-basisti Henri Mäen mukaan yhtye teki kovan työn levyn markkinoinnin eteen.
”Teimme valtavan määrän keikkoja maakunnassa kolmen vuoden ajan. Miltei jokainen pubin ja ravintolan takahuone tuli tutuksi. Lisäksi teimme musiikkivideoita nettiin. Nettimainonta on ollut myös aktiivista. Olemme panostaneet siihen, että meidät löytää monelta eri sivulta”, Henri Mäki sanoo.
Panostuksesta huolimatta hyvä listasijoitus tuli valtavana yllätyksenä bändille. Listamenestys on lisännyt Harman keikkakysyntää ja levy on soinut hyvin etenkin paikallisradioissa.
”Kun listaohjelman juontaja sanoi bändin nimen, huusin 15 minuuttia putkeen”, Mäki muistelee.
Harma julkaisi Kaihokaupunki-levynsä omakustanteena, sillä yksikään levy-yhtiö ei huolinut bändiä suojiinsa.
”Nykyaikana levy-yhtiöt eivät juuri kiinnitä uusia bändejä ja artisteja. Saimmepahan hyvän oppitunnin levyjen julkaisuista. Kaikki langat ovat olleet omissa käsissämme.”
Henri Mäki ei pidä huonona asiana, että Harma on kotoisin pieneltä paikkakunnalta. Kurikka on tarjonnut hänen mukaansa hyvän kasvualustan rokkihommille.
”Kurikka on tavallinen ja vähän unelias paikkakunta. Onneksi täällä on ollut aktiivisia ihmisiä järjestämässä monenmoista menoa. Kurikan Kemu ry on ollut myös meille hyvä tukijärjestö. Kurikka tarvitsisi ehkä enemmän sellaista positiivista henkeä ja yrittämistä."
Harma lupaa levyn saatekirjeessä pelastaa koko suomirockin. Vieläkö lupaus on voimassa?
”Pohjalaisella ylpeydellä sanomme että kyllä. Mutta toivomme, että jotkut ihmiset löytävät meidän musiikistamme tunnetta ja tarinaa. Musiikin pitää koskettaa sielua ja antaa sinun viedä uniin suuriin ja elävään elämään sen jälkeen", Mäki pohtii.


Kirjoita artikkelille ensimmäinen kommentti.