Mikä on kylmänä kalpea ja tiukka, mutta kuumana herää eloon? No tietysti bratwursti, joka osallistui lauantaina Tammelan makkaramestarikisaan.
Tulisuus ja lihaisuus ovat tunnusomaista tämän kesän grillimakkaroille. Kevytmakkaraa ei tarjonnut kilpailuun kukaan eikä valkosipulikaan iske enää. Chliliä ja yrttejä makkarassa olla pitää, ehkä vielä vuohenjuustoa ja oliiviakin, niin hyvä tulee, valmistajat tuntuvat miettineen.
Kantri oli tänä vuonna raadissa valitsemassa Suomen parasta grillimakkaraa, erikoismakkaraa ja sinappia. Tehtävä oli vaativa: piti maistaa 27 makkaraa ensin kylmänä ja sitten grillattuna. Lopuksi vielä lusikoitiin yhdeksää eri sinappia ja valittiin niistä paras.
Tuomarit edustivat alan huippua: lihateknologian tohtori, makkaraklubin kunniapuheenjohtaja, Ruokatiedon toiminnanjohtaja, maakuntaneuvos. Niin ja tietysti Kantrin toimittaja.
Pilli on naisten suosikki
Tänä vuonna kilpailussa oli ensimmäistä kertaa naisten sarja. Eli kun kaikki 22 makkaraa on maisteltu, naiset saavat maistella vielä seitsemän lisää omassa sarjassaan. Tunnelma kohoaa, kun yksi tuomareista kertoo, että joku laski syöneensä taannoisessa kilpailussa yhteensä yli kaksi metriä makkaraa.
Kun maistelu alkaa, huomaan olevani alan tosiharrastajien seurassa. "Ihanaa, tämä on elämää, maistuu suolaiselle teelle, taivaallista." Huokailua, ähkimistä, maiskuttelua.
Neljän tunnin jälkeen makkarat on maisteltu ja sinapitkin siihen päälle. Kisan järjestäjät jäävät laskemaan tuloksia.
Naisten kisassa parhaat pisteet veti Noitapilli-niminen makkara. Naiset tietävät, mitä haluavat: ohutta, kiinteää, maukasta.
Ryhdikäs mausteisuus vei voittoon
Grillimakkarasarjan voiton nappasi Lihatukku Veijo Votkin Oy Pekonigrillerillään. Ryhdikäs ja pehmeän mausteinen, kehui tuomaristo. Toiseksi suoriutui Ilmajoen Makkaramestareiden Bratwursti.
Aiemmin tuomaristossa istuneet kehuivat erikoismakkaroiden parantaneen laatuaan huimasti. Voittajamakkaraksi tässä sarjassa selviytyi yllättäen Poutun Savujuustoryynäri. Toisen palkinnon vei Pajuniemen Luomukaritsa yrttimakkara ja kolmas oli Kivikylän kotipalvaamon Juustopallo.
Sinapista lisää potkua
Jos oli makkaroissa tulisuutta, niin lisää hehkua tulee sinapista, sillä myös joitain sinappeja oli terästetty chilillä.
Tulisimmat vaihtoehdot peittävät taatusti makkaran maun, joten niitä ei moni puristaisi ryynärinsä päälle. Parhaat pisteet sai Makulihan voimakasarominen sinappi ja toiseksi tuli Ålands smakin John Moros´s special grillisinappi, joka oli myös yleisöäänestyksen voittaja.
Makkaraklubin kunniapuheenjohtaja Hese Hyvärinen oli maistelun jälkeen tyytyväinen, mutta ei kuitenkaan toivottanut meitä naisia tervetulleeksi klubiinsa. Sen jäseneksi kun pääsee jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen, kunhan on mies. "Mutta perustakaa siskonmakkaraklubi."

