Elonkerjuun uusi laulaja on Juha Lagström

Ajassa
perjantai, 17:43
Tekstin koko: A A A
Elonkerjuu

Uusi Elonkerjuu-kokoonpano kaikessa komeudessaan.

Sehän on Longstrumppa! Elonkerjuun uusi laulaja solahti bändiin kuin kala veteen.

Elonkerjuu-orkesterin uusi laulaja on vihdoin julkistettu, hän on Lapualta kotoisin oleva näyttelijä-laulaja Juha Lagström.  
”On erittäin hieno tunne liittyä tähän bändiin”, Lagstörm hehkutti julkistustilaisuudessa. Eikä sanoja tarvitse epäillä. Koko bändin hyväntuulinen hytinä vakuuttaa intoa ja uskoa tulevaan.

Julkistuksen alla Kantrin konttorilla piipahti tyytyväinen mies. Elonkerjuun kitaristi ja Kantrin kolumnisti Simo Ralli katsoo Elonkerjuun tulevaisuuteen valoisin mielin. ”Ollaan nyt yhdessä uuden edessä. Bändi on taas enemmän kuin osiensa summa. Kun bändi toimii, viidestä tulee kymmenen.”

Lagströn istuu Rallin mukaan Elonkerjuuseen täysin. ”Miestä kuvastaa se, että tullessaan ensimmäisen kerran tupaan hän sanoi, että mulla on täällä biisi. Se on rohkeutta: ei ole helppoo tuoda omia biisejä toisten eteen”, Ralli toteaa.

Tulijoita Elonkerjuuseen olisi ollut kymmenittäin eri puolilta Suomea. Nyt ei kuitenkaan lähdetty merta edemmäs kalaan. ”Eteläpohjalaisuus oli yksi kynnyskysymys”, Ralli myöntää. ”Oli tärkeää, että teksteissä säilyy pohjalaisuus ja murre.”

Rallin mukaan oli tärkeää, ettei tulokas ole mikään untuvikko, vaan pitkän linjan ammattilainen, joka on valmis hyppäämään keikkabussin kyytiin ilman ylimääräistä paimentamista. Elonkerjuu menee vauhdilla eteenpäin, joten tarvittiin muusikko, joka osaa hypätä vauhdissa mukaan.

Selvää oli tietenkin se, että tulijan on oltava bändiläisten kanssa samanhenkinen kaveri. ”Tietää, että töitä pitää tehdä ja on jalat kiinni maassa, mutta kun on ilon ja hurvittelun aika, mennään kuus–nolla”, Ralli kuvaa.
Vaikka Lagström tekikin heti vaikutuksen, tähän suhteeseen ei lähdetty suinpäin. Sitoutuminen on vakava asia, sillä tarkoitus on luoda pitkäaikainen suhde. ”Kyllä meillä oli harkinta-aika puolin ja toisin.”
Uuden laulajan valitsemisessa levy-yhtiö luotti täysin Elonkerjuuseen. ”Levy-yhtiö uskoo meihin, kyseessä ei ole mikään yhden levyn sopimus.”

Vuoden tauko on Rallin mukaan tehnyt monella tapaa hyvää ja nyt on uuden aika. ”Uusi ihminen uusine lauluineen tuo bändiin henkeä ja elämää.”
Uutta musiikkiakin on pian on luvassa. Biisejä tekevät nyt Rallin ja Lenni Paarman lisäksi Juha Lagström. ”Uusia biisejä on työstetty. Yritetään kevääksi tehdä sinkku”, Ralli lupailee.
”Keikoille ei mennä ennen kuin on enemmän uutta musaa. Jos kaikki menee hyvin, ensi syksynä päästään keikoille.”

”Alettiin nelistään soittaa jo heinäkuussa. Hienoa, että nyt saa lähteä kunnolla tekemään hommia, kun nippu on kasassa”, Ralli myhäilee.
”Bändi toimii kuten ennenkin ja hommat lähtee taas käsistä. Se on hienoa, kun lähtee rasasta”, Ralli hymyilee.

Katso myös video: http://www.elonkerjuu.com

Mia Palokallio
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:
VIIKON KYSYMYS

Pidätkö rintamamiestaloista?

Ääniä yhteensä 63
84%
11%
5%
32 päivän kuluttua!
Kantri Facebookissa
Käpylehmipojat
Nimipäivä: Amalia, Emilia, Emma, Emmi, Milja, Milka, Milla, Mila
Sääpalvelu