Elonkerjuu palaa radalle uutta intoa puhkuen

Ajassa
08.12.2011 10:54
Tekstin koko: A A A
Elonkerjuu

Elonkerjuu-yhtye on päättänyt jatkaa uraansa Lauri Tähkän erosta huolimatta. Luvassa on uusi albumi ja kasapäin keikkoja.

Päätös jatkamisesta kypsyi kesän aikana, kun yhtyeen jäsenet huomasivat, ettei palo tehdä musiikkia ja esiintyä ole kadonnut sydämistä.

Elonkerjuun alkuperäiset jäsenet, Simo Ralli, Lenni Paarma, Johanna Koivu sekä Antero Naali ovat solmineet levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa. Vielä tärkeämpi prosessi, uuden laulajan etsiminen, on vielä edessäpäin.

Kitaristi-lauluntekijä Simo Rallin mukaan halukkaita laulajia on ilmoittautunut paljon, ja muutamien kanssa on käyty koelaulujakin - vielä ei ole kuitenkaan tärpännyt.

”Emme etsi vain laulajaa tai keulakuvaa bändille. Etsimme henkilöä, jolla on sydän ja sielu musiikin tekemiseen. Etsimme täysvaltaista bändinjäsentä, jolla on tuoda omaa näkemystä, lauluja, ja on valmis liittymään Elonkerjuun tiiviisehen ryppääseen. Antamaan kaikkensa.”, Simo Ralli linjaa.

Elonkerjuu on harjoitellut ja säveltänyt ja uutta materiaalia Teuvalla sijaitsevalla treenikämpällään. Elonkerjuu on sanojensa mukaan valmis jatkamaan vahvempana ja varmempana kuin koskaan.

”On ollut hienoa huomata kuinka meidän yhteinen tekeminen on enemmän kuin tekijöidensä summa. Bändi toimii! Eikä se mielestäni ole mikään ihme, me jätkät ollaan soitettu kimpassa jo kaksikymmentä vuotta ja Elonkerjuukin on ollut kasassa yli kymmenen vuotta. Voi ylypiänä sanoa ettei monellakaan bändillä ole tuollaista historiaa takana. Kyllä tässä on väkisin oppinut jotain. Tyhymiähän tässä oltaas, jos ei tätä hommaa osattaisi.”

Yhtyeen uudet kotisivut osoitteessa www.elonkerjuu.com

Jouni Hirn
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:
VIIKON KYSYMYS

Oletko jo maistanut kotimaista mansikkaa tänä kesänä?

Ääniä yhteensä 95
69%
22%
8%
22 päivän kuluttua!
Kantri Facebookissa
Käpylehmipojat
Nimipäivä: Leena, Leeni, Lenita, Mataleena, Matleena