Anssi Kela perkasi tähteyden kalsarisilleen

Tarinalaari
18.06 12:00 Kommenteja: 0
Tekstin koko: A A A
anssi kela

Anssi Kelan kirja poimii lukijan kiertueelle ja kertoo millaista muusikontyö on oikeasti Suomessa.

Elämänmakuisella suomirockilla yleisöä jo yli kymmenen vuotta koskettanut Anssi Kela julkaisi juuri toisen kirjansa nimeltä Matkamuistoja. Kirja kertoo hauskalla tavalla muusikkona olemisesta, oudoista sattumuksista, soittamisen riemusta ja kavereista, jotka luovat ympärilleen täysin oman maailmansa.

Anssi Kela, mistä sait idean tämäntyyppiseen kirjaan?

”Olen kirjoitellut vuosien varrella nettisivuilleni keikkaraportteja ja saanut niistä paljon hyvää palautetta. Pari vuotta sitten aloimme kustannustoimittajani kanssa puhua näiden kirjoitusten laittamisesta kansien väliin. Pian projekti kuitenkin muutti muotoaan ja päätin tehdä kirjoituskokoelman sijasta kokonaisuuden, jossa kerrotaan yhden kiertueen tarina. Matkamuistoja pohjautuu edelleen netissä julkaisemiini raportteihin, mutta suurin osa kirjan tekstistä on uutta tavaraa, jolla olen niputtanut kokonaisuuden yhteen.”

Kerrot kirjassa avoimesti, kuinka levymyyntisi laskee ja väki keikoilla vähenee. Onko suosion kuihtuminen tabu musiikkibisneksessä?

”Viihdemaailmassa pyritään ehkä yleisesti ottaen antamaan omasta suosiosta hiukan parempi kuva kuin mitä todellisuus on: jos keikkapaikka on ollut puolillaan, niin onhan se kivempaa sanoa haastattelussa, että keikka oli loppuunmyyty. Minä olen kuitenkin päättänyt olla asian kanssa rehellinen ja sanoa suoraan, ettei suosio ole enää lähelläkään samaa luokkaa kuin kymmenen vuotta sitten. Voi olla, että tästä on minulle haittaa ja rehellisyyteni vain ruokkii alamäkeä. En kuitenkaan välitä, haluan tehdä asiat omalla tavallani.”

Olet esiintynyt sadoissa paikoissa ympäri Suomea. Onko oma käsityksesi Suomesta muuttunut keikkailun myötä?

”Ei muuttunut. Syventynyt.

Millainen on oma suosikkimaisemasi kauniissa Suomessa?

”Olin juuri eilen keikalla Helsingin edustalla olevalla saarella. Näin sieltä huikaisevan auringonlaskun, kun nukkumaan menevä aurinko sukelsi esiin valtavan pilvimassan alta ja maalasi Helsingin siluetin oranssiin ja kultaan, alkaen Tuomiokirkon huipulta. Se oli sellainen maisema, jota piti jäädä oikein vähäksi aikaa tuijottamaan haavi auki.”

Miten urasi jatkuu tästä eteenpäin? Millaisia suunnitelmia ja haaveita sinulla on?

”Teen seuraavaksi levyn, tähtäimet ovat sen suhteen ensi keväässä. Haaveenani on löytää yleisö, jonka olen kadottanut johonkin.”

Mitä odotat eniten tältä kesältä?

”Albumin äänityksiä ja frisbeegolfin peluuta. Ne voivat pahimmassa tapauksessa sulkea toisensa pois, mutta toivottavasti kesällä olisi riittävästi aikaa molemmille.”

Jouni Hirn
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:

Kirjoita artikkelille ensimmäinen kommentti.

VIIKON KYSYMYS

Oletko heittänyt talviturkin?

Ääniä yhteensä 26
31%
69%
0%
27 päivän kuluttua!
Kantri Facebookissa
Käpylehmipojat
Nimipäivä: Lyydia, Lyyli
Sääpalvelu