Ihminen tarvitsee kasvaakseen lämpöä. Puun tuottamaa lämpöä.
Kansallisen veteraanipäivän puheen takia jouduin palauttamaan varhaisimpia muistikuviani jälleenrakennusajalta, 1950-luvulta.
Mikä oli silloin suurin juttu? Kyllä se oli peltikuorisen uunin kylki ja avoimesta uuninluukusta hohkaava punavalkea lämpö. Tai toinen kilpaileva mielikuva: lämpöä ja höyryä uhkuva muuripata karjakeittiössä, lehmien rauhallinen märehdintä, maitoa latkiva kissa. Se muuripata höyrysi aina, oli kesä tai talvi.
Toisin sanoen ihminen tarvitsee kasvaakseen lämpöä. Konkreettista lämpöä. Siis polttopuuta uuniin. Sitä puuta oli kujamaa-liiterissä aika keko, kirveellä pilkottua koivua.
Pakkasilla ajettiin paksut lepät, oksaiset näreet ja käyrät koivunrungot pihamaalle. Ajettiin perämetsästä hevosella ja reellä. Ja pitkin kevättä isä niitä pilkkoi. Pilkkoi ryhmyisen hakkuupölkyn päällä punaisella Fiskarsilla. Loks, loks…loks.
Entä mitä tekee tuolloinen pikkupoika 50 vuoden kuluttua?
Kaikki työasiansa kuntoon punnattuaan, vaimon osoitukset tehtyään ja kunnan asioita hoidettuaan hän vetää vatsan sisään, astuu lauantai-aamuna reippaasti ulos, koppaa moottorisahan, bensakannun ja teräöljytörpön autoon ja ajaa metsäpalstalle.
Tuosta tuo, tuohon suuntaan, työntöä, ja tyvestä edeten pätkiksi. Muista aluksi pätkiä lyhyitä, sillä puu painaa. Kyllä terävällä teräketjulla on kätevä karsia…
Ja heittelemällä hiukan kokoon ja tuomalla kuvitellun ajouran varteen selviät kuormauksesta vähemmällä. Metsä väljenee kummasti. Otan kuusta pois ankaralla otteella ja jätän maksimit mäntyä. Tästä tulee vielä hongikko!
Tulee kevät, lumi sulaa ja tuulet kuivattavat maastoa. Akku täyteen latinkiin ja – käynnistyy-tyy-tyy-tyy-kö Fergu? Musta pilvi possahtaa ja sankaritraktori säkättää. Eikun uusi karakärry perään ja kohti metsää.
Karakärry on telikärry. Se on tekijämiehen rakentama Saab 96:n pyörille. Matala ja maastokelpoinen. Selkeä rakenne. Kunnon palkkiraudasta tehty. Samaa mittakaavaa Massey-Ferguson 35:n kanssa. Niin paljon en saa kärryihin kuormaa tehtyäkään, että rikki menisi.
Totta, myönnän. Traktori ja karakärry ovat aikamiehen leluja. Tai ikuisen pikkupojan leluja. Kun ajaa, niin kyllä käsi nousee tervehdykseen. Harvasta asiasta saa niin puhdasta iloa. Ihan niin kuin niissä muinaisissa Fergusonin mainoksissa.
Ja kun tämä on hyötykuljetusta. Tällä ajetaan puita metsäpalstalta kotipihaan. Ja homma käy hyräillen.
Puupino pihassa alkaa kasvaa. Riittäisikö tuo ensi talveksi? Ei riitä, pitää tehdä lisää. Jos tekisi sieltä rinteestä, missä on koivua ja haapaa pihkapuita peittämässä? Maa on siellä kolukkoa, niin että joutuu kantamaan pitkää matkaa, mutta urheiluahan tämä puusouvi puoliksi on. Pitää ottaa juotavaa mukaan, koska hiki siinä tulee.
Lopulta rankapino on se mitä se on. Enempää ei tänä keväänä ehdi. Tai kesäksihän tämä on muuttunut. Metsä inisee hyttysen äänellä, torjuu tulijaa.
Rankapinon päältä aitan päädystä varpunen saa poikasensa lentoon. Kottarainen saa poikasensa lentoon. Tervapääskykin ehtii kokeilemaan kesäboksiaan.
Silloin keskellä parhainta kesää muuan akateeminen uustalonpoika aloittaa kesälomansa. Ensimmäisenä lomapäivän aamulla hän käynnistää kylän yhteisen klapisirkkelin ja alkaa pätkiä. Halkaisuruuvi ronkuu. Valkea puunpinta hohtaa. Keko kasvaa, keko päivä, toinen, kolmas.
Pihka imeytyy naamaan. Alkaa muutenkin maistua puulta. Mitä järkeä tässä robotoinnissa on? Miksei näitä polttopuita voi ostaa niiltä, jotka klapeja työkseen koneilla tekevät?
Ja eikös tää ajankohta ole vähän myöhäinen…
Jatkaa, jatkaa, jatkaa. Ja yhtä äkkiä aitan päädyssä, liiterin edustalla on 6 metriä korkea keko, halkaisijaltaan melkein 10 metriä. Siinä se hohtaa, tuoksuu tuoreelta ja on auringon paistettavana. Rangat ovat jalostuneet polttopuiksi. Taas selvitään seuraavasta talvesta. Nyt voi uustalonpoika lähteä lomalle.
Mitenkä tuo vaimo ja lapset istuvatkin jo autossa, kaasuttelevat mielenosoituksellisesti ja tutkivat karttoja? Mikseivät puhu mitään, vaikka toinen tässä syöksyy parhaillaan suihkusta suoraan autonpenkille?
– Etkö sää millään voinu aikaisemmin lopettaa?
– No kuinka mää ny kesken? Pitihän noi puut enste tehrä. Olis ollu loma pilalla, kun mä olisin ajatellu joka kohdassa vaan noita tekemättömiä puita…
